Nurmileipä Oy
Nurmileipä Oy on perustettu Helsingissä vuonna 1928. Kari ja Maj-Lis Ape ostivat Nurmileipä Oy:n vuonna
1974. Vuodesta 2009 alkaen leipomotoimintaa jatkavat neljännen polven
leipomoyrittäjät Heikki ja Janne Ape sekä Anna Repo.
Leipomomme sijaitsee
Sörnäisissä Helsingin Tukkutorilla. Valmistamme pehmeää pakkaamatonta
ruokaleipää, kahvileipää, eineksiä ja konditoriatuotteita. Nurmileipä Oy:n
toiminta-alueena on pääkaupunkiseutu johon toimitamme lähileipää. Nurmileipä
Oy:llä on vuosikymmenten kokemus HoReCa –sektorin palvelusta.
Laatu ja ympäristö
Lähileipä
Nurmileipä Oy:n tuotteet ovat lähiruokaa jossa korostuu kestävät
tuotantomenetelmät koko tuotantoketjussa. Lähiruoaksi voidaan kutsua alle 100 kilometrin
säteellä tuotettua ruokaa. Nurmileivän toiminta säde muodostuu 50 kilometristä. Tuotteemme
tuotetaan ja kulutetaan oman talousalueen sisällä. Suurimmat
tavarantoimittajamme toimivat myös pääkaupunkiseudulta jolloin kuljetukset on
minimoitu ja tällöin myös päästöt vähenevät. Pääasiallisesti käytämme
suomalaisia viljatuotteita saatavuuden mukaan. Tuotteiden erityisesti
ruokaleipien terveellisyyteen on kiinnitetty huomiota ja erikoisleipiä lukuun
ottamatta ne ovat vähä- tai normaalisuolaisia ja runsaskuituisia.
Energia ja päästöt
Energian ja veden kulutusta seurataan mittarein. Laitehankinnoissa
painotetaan vähäistä energian- ja vedenkulutusta. Kuljetusten energiankulutusta
minimoidaan ajojen aikataulusuunnittelulla ja säästävän ajotavan keinoin.
Vuoden
2007 aikana siirryimme käyttämään maakaasu uuneja. Vuonna 2010 uunit
eristettiin ja maakaasun käyttö väheni 70 prosenttia.
Jätteet
Tavoitteena on vähentää jätteeksi päätyvän materiaalin määrää. Materiaaleja
kierrätetään ja käytetään uudelleen. Ostotoimintaa keskittämällä ja
pakkauskokoja optimoimalla vähennetään logistiikan ympäristövaikutuksia. Nurmileipä
Oy on keskittynyt pakkaamattoman pehmeän ruokaleivän, makean kahvileivän ja
konditoriatuotteiden valmistukseen. Tästä johtuen myös pakkausmateriaalien
käyttö on vähäistä mikä pienentää hiilijalanjälkeä. Leivän pakkaamme yhteen
laatikkomuovipussiin leivän yksittäispussituksen sijaan.
Vuoden 2010 alussa
talonyhtiöömme valmistui uudet energiajäteastiat jotka tehostavat jätteiden
kierrätystä. Kiinteistöosakeyhtiö Vanha talvitie 8 jossa leipomo sijaitsee
jätteiden käsittely on niin edistynyttä että eräät tukkutorin toimijat ostavat
jätepalvelun kiinteistöltämme.
Omavalvonta
Viranomaisvaatimukset – omavalvonta ja HACCP –järjestelmä – ovat
hyväksytetyt viranomaisilla vuonna 2010 korkeimmilla arvosanoilla.
Hankkeet
Nurmileipä Oy on mukana
uudessa tilaus/toimitus – järjestelmän pilottihankkeessa. Hankkeen takana on
Helsingin Tukkutori ja torialueen yritykset. Hankkeen nimi on TukkutoriOnLine
ja tilausjärjestelmän ToriLogis. Kyseessä on Tukkutorin yritysten yhteinen
tavarantoimitusketju.
Elintarviketurvallisuus on tärkeä osa Nurmileipä Oy:n
toimintaa. Tätä asiaa pyritään kehittämään jatkuvasti, jonka johdosta
siirtyminen ISO 22000 sertifikaattiin on luonnollinen osa kehitystä. Sertifiointia
alettiin tehdä keväällä 2011 ja arvioitu valmistumisaika on vuoden loppuun
mennessä
Mikä ISO 22000 on?
ISO 22000 -standardi on ensimmäinen kansainvälinen ISO:n luoma standardi
elintarvike¬turvallisuuden sertifioidun hallintajärjestelmän käyttöönottoa
varten. Se sisältää vuorovaikutteisen viestinnän, järjestelmähallinnan ja
vaarojen torjunnan.
Lue lisää: ISO 22000 sertifiointi |